25.10.2023 23:41
Naiset Edustus

Otteluennakko: SaiPa SB - Classic

Maajoukkuetauko on ohi ja naiset jatkavat kauttaan tulevana viikonloppuna, kun lauantaina kohdataan Classic kotona ja sunnuntaina Koovee vieraissa.

SaiPa on sarjataulukon sijalla 4, kun seitsemästä ottelusta on kasassa 15 pistettä. Edellä sarjataulukossa EräViikingit 18 pisteellä, kun heillä pelattuja otteluita kahdeksan. Classic puolestaan on sijalla 2, mutta tasapisteissä kärjessä olevan TPS:n kanssa 18 pisteellä, kun heillä molemmilla pelattuja otteluita on seitsemän. Kärkikaksikko on kärsinyt tällä kaudella 1 tappiot/joukkue, kun taas SaiPalla on kaksi tappiota.

SaiPa lähteekin viikonloppuun tappio alla, kun EräViikingit kävi hakemassa pisteet Lappeenrannasta lukemin 1-6 ennen maajoukkuetaukoa. Classicilla puolestaan on F-Liigan runkosarjassa alla iso voitto TPS:stä lukemin 7-5. Voiton merkitystä korostaa se, että tappio oli TPS:lle Suomen kentillä ensimmäinen yli puoleentoista vuoteen. TPS oli keväästä 2022 alkaen voittanut pudotuspelit mukaan lukien 39 liigaottelua putkeen.

SaiPan parhaina pisteentekijöinä ovat häärineet Miisa Turunen ja Elsa Holopainen. Turunen on kerännyt otteluissa 30 pistettä tehoilla 10+20. Holopainen puolestaan 18 pistettä tehoilla 14+4. Kaksikko onkin pistepörssin kärjessä. Turunen johtaa myös syöttöpörssiä ja Holopainen puolestaan maalipörssiä. Maalivahtipuolella Miia Maaranen on pelannut kaikki seitsemän ottelua torjuntaprosentilla 88,06%. 

Classicin parhaat pisteentekijät ovat Suvi Hämäläinen ja Natalia Pitkäkangas. Pistepörssin sijalla 6 oleva Hämäläinen on tehnyt pelaamissaan otteluissa tehot 11+4=15. Hämäläisen perässä pistepörssin sijalla 7 oleva Pitkäkangas on puolestaan nakuttanut tehot 8+7=15. Maalivahdeista ykkösmaalivahtina on ollut Juulia Kataja torjuntaprosentilla 83,65%. Noora Laakso on saanut vastuuta kahdessa ottelussa torjuntaprosentilla 66,67%.

Tuleva ottelu on mielenkiintoinen siinä mielessä, että juuri nämä joukkueet kohtasivat toisensa viime kevään puolivälieräsarjassa. Ennakkoasetelmissa Classicin odotettiin menevän heittämällä jatkoon otteluvoitoin 3-0. SaiPa laittoi kuitenkin kampoihin ja jopa shokeerasi salibandy-yleisöä, kun se voitti Miisa Turusen jatkoaikamaalilla ensimmäisen osaottelun lukemin 3-4. Sen jälkeen Classic otti kaksi voittoa putkeen ja saivat ottelusarjan katkaisun mahdollisuuden Lappeenrannan urheilutalolla. Yleisön tuella SaiPa kuitenkin kairasi tuosta pelistä voiton lukemin 5-3. Ratkaiseva ottelu pelattiin Bläk Boksissa ja sen Classic vei lopulta selkein lukemin 7-2. Lopulta kauden päättyessä Classicin pelaajille pujotettiin hopeamitalit kaulaan, kun TPS vei finaalisarjan puhtaasti 4-0.

Sunnuntaina joukkue matkaa Tampereelle, jossa vastassa Koovee. Myös näillä kahdella joukkueella oli oma kohtaamisensa viime keväällä, kun joukkueet kohtasivat playoff-karsinnoissa. SaiPa vei silloin ottelusarjan nimiinsä 2-0 ja eteni puolivälieriin. Tällä hetkellä Koovee on sarjataulukon sijalla 8. Seitsemässä ottelussa joukkue on kerännyt kolmella voitolla 9 pistettä.

Lauantain ottelu Classicia vastaan on myös Roosa nauha -ottelu. Tällä kaudella kaikki F-Liigan naisten joukkueet järjestävät ottelun Roosa nauha -teemalla. Kuka tahansa voi osallistua yhteisen keräyspotin kerryttämiseen F-liigan Roosa nauha -kampanjasivulla. F-liiga lahjoittaa keräykseen 100 euroa jokaista naisten sarjan joukkuetta kohden.   

Jokainen voi halutessaan tehdä lahjoituksen keräykseen osoitteessa;

https://kerays.syopasaatio.fi/team/fliigan-roosa-nauha-kerays