18.9.2023 10:28
Naiset Edustus

Otteluraportti viikonlopulta: Täysi pistepotti Lappeenrantaan

Naiset aloittivat F-Liigakauden vieraspeliviikonlopulla Oulussa ja Kuopiossa. Lauantaina Salibandyseura Rankat Ankat kaatui lukemin 2-8 ja Welhot jäi SaiPa-jyrän alle peräti 2-14.


SAIPAN TERVETULIAISJUHLAT F-LIIGAKENTILLÄ

Varmasti monella oli kauden alussa ilmassa kysymysmerkkejä siitä, miten SaiPa pärjäisi F-Liigassa nyt Suomen parhaiden joukossa, ja riittäisikö taso viime vuoden A-lohkon joukkueita vastaan. 

SaiPa osoitti kuitenkin ainakin ensimmäisen ottelun perusteella, että se kuuluu oikeaan sarjaan. Miisa Turunen avaa 13 sekuntin pelin jälkeen maalitilin ja vie vieraat 0-1 johtoon. Avauserässä nähtiin vielä kaksi muutakin maalia ja molemmat SaiPalta. Ensiksi Turunen viimeistelee hienon kuvion päätteeksi 0-2 ja vielä erän loppupuolella Elsa Holopaisen ajo maalisektorille ja pallo löytyy verkon perukoilta. Avauserä keltamustille lukemin 0-3. Toisessa erässä SSRA sai jo hieman ottelusta enemmän kiinni, mutta maalinteossa onnistui vain SaiPa, kun se teki vielä 2 maalia. Ensiksi Tuuli Viuhko 0-4 ja vielä Turunen viimeisteli hattutempullaan lukemat 0-5.

3.erässä SSRA sai vihdoin maalihanat auki, mutta vain kahteen otteseen. SaiPa viimeisteli erässä vielä 3 maalia, joista 2 viimeistä tyhjään maaliin.SaiPa kuittasi Turusen päivän neljännellä osumalla Ankkojen kavennuksen. Ankat saivat vielä kavennuksen tilanteeseen 2-6, ja lähtivät hakemaan lisää kavennuksia ilman maalivahtia. Lisämaalit Ankkojen osalta jäi näkemättä, kun taas ensiksi Elsa Holopainen viimeisteli tyhjiin 2-7 osuman ja loppulukemat 2-8 viimeisteli uransa ensimmäisen liigamaalin tehnyt Henna Piironen.Täydet 3 pistettä tuliaisina Oulusta. 

Maalit:

0-1 Miisa Turunen (Veera Lokka)

0-2 Miisa Turunen (Elsa Holopainen)

0-3 Elsa Holopainen (Jenni Leppänen)

0-4 Tuuli Viuhko (Venla Huuhko)

0-5 Miisa Turunen (Aino Partinen)

1-6 Miisa Turune (Veera Lokka)

2-7 Elsa Holopainen (Miisa Turunen)

2-8 Henna Piironen

MIISA TURUNEN SHOW KUOPIOSSA

Sunnuntaina bussi parkkeerattiin Kuopioon Lippumäen parkkipaikalle, kun vastaan asettui illan ottelussa Welhot. Welhot olivat sunnuntaina kärsineet 11-1 tappion O2-Jyväskylälle.

SaiPa tarjosi kylmää vettä, kun 34 sekuntin pelin jälkeen Elsa Holopainen vei SaiPan johtoon Miisa Turusen syötöstä. Welhot kuitenkin tasoittivat pelin 1-1 ylivoimamaalilla. Kauan eivät kuopioilaiset kerenneet juhlia, kun 44 sekuntia myöhemmin Veera Lokka ampui Miisa Turusen syötöstä maalitolpan kautta pallon verkkoon. Tämän jälkeen Welhot saivat katsella perävaloja, kun SaiPa kaasutteli karkuun. Ajassa 12.38 Veera Lokka 1-3, 12.47 Henna Piironen 1-4. Veera Lokka viimeisteli erässä vielä hattutempun 1-5 ja erän loppulukemat 1-6 Hanna Kiljusen lavasta.

Toisessa erässä sama meno jatkui. SaiPa onnistui maalinteossa ensimmäiseen 10 minuuttiin 5 kertaa maalinteossa. Maalit: Miisa Turunen, Veera Lokka, Hanna Kiljunen ja hattutempullisen maaleja siihen asti latonut Elsa Holopainen onnistui kahteen otteeseen. Welhot saivat vielä kavennuksen tilanteeseen 2-11, mutta se ei siinä vaiheessa paljon lohduttanut. 

Viimeisessä erässä SaiPa onnistui vielä kolmeen kertaan, vaikka enempäänkin oli vielä mahdollisuuksia. Maalinteossa onnistuivat Elsa Holopainen x2 ja ensimmäisen liigamaalinsa viimeistellyt Moona Poskiparta.

Ottelussa tehtiin myös F-Liigahistoriaa, kun Miisa Turunen saalisti ottelussa ennätykselliset 9 maalisyöttöä. Aiemmin yhden ottelun maalisyöttöennätystä hallussaan 7 syötöllä oli pitänyt Mira Wickman. 

Maalit:

0-1 Elsa Holopainen (Miisa Turunen)

1-2 Veera Lokka (Miisa Turunen)

1-3 Veera Lokka (Miisa Turunen)

1-4 Henna Piironen (Hanna Kiljunen)

1-5 Veera Lokka (Miisa Turunen)

1-6 Hanna Kiljunen (Bea Taipale)

1-7 Miisa Turune (Elsa Holopainen)

1-8 Veera Lokka (Miisa Turunen)

1-9 Hanna Kiljunen (Bea Taipale)

1-10 Elsa Holopainen (Miisa Turunen)

1-11 Elsa Holopainen (Miisa Turunen)

2-12 Elsa Holopainen (Miisa Turunen)

2-13 Elsa Holopainen (Miisa Turunen)

2-14 Moona Poskiparta (Saana Karilahti)


VASTUUVALMENTAJA TONI SOIKKELIN KOMMENTIT VIIKONLOPUSTA:

-”Saatiin mukava startti kaudelle ja paljon onnistumisia. Aika hyvin myös onnistuttiin pelisuunnitelmassa, miten pelataan. Paljon jäi myös parannettavaa ja niihin koitetaan keskittyä tulevalla viikolla.

MIISA TURUSEN KOMMENTIT VIIKONLOPUSTA:

-”Mainio kauden aloitus koko joukkueelta. Saatiin hyvä flow molemmissa peleissä alkuun ja pelattiin melko vahvasti molemmat pelit alusta loppuun. Toki parannettavaa jäi mutta kokonaisuudessa tosi onnistunut startti. Extra virettä sai kun oli kauden ekat pelit mitä oottanu pitkään.


Raportin Kuva: JUHA LESKINEN