18.4.2023 14:37
SaiPa SB

VIIKKOINFO 16 - T18 SM-pronssia ja P16 välieräpari ratkaistaan tänään

T18 SM-SARJA

T18 voitti lauantaina SM-pronssia, kun Northern Stars kaatui Stars Arenalla jatkoajalla 8-9. SaiPa aloitti maalinteon ja meni heti ottelun alkuvaiheilla 0-2 johtoon. Northern Stars tasoitti kuitenkin tilanteeksi 2-2,kun reilu 7 minuuttia oli pelattu. Sen jälkeen joukkueet tahkoivat vuorotellen maaleja niin, että SaiPa oli ottelussa peräti 6 kertaa johdossa. Kolmanteen erään lähdettiin tilanteesta 6-6. Erän alussa SaiPa meni ylivoimalla 6-7 johtoon. Northern Stars tasoitti ja teki johtomaalin jälkimmäisen kympin alussa. Vajaa viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua SaiPa sai kuitenkin tasoituksen. 3.erässä ei enää maaleja nähty ja ratkaisua haettiin jatkoajalla. Molemmat joukkueet pääsivät useampiinkin loistopaikkoihin ennen kuin ajassa 75.08 Elsa Holopainen hiljensi kotiyleisön laukomalla voittomaalin.

Ottelusta kertonee varsin paljon maalivahtien torjuntatilastot. Northern Starsin Jana Pleisch torjui ottelussa 50 vetoa 59 mahdollisesta ja SaiPan Essi Räsänen 36 vetoa 44 yrityksestä. Hauska yhteensattuma oli, että juuri nämä joukkueet olivat kohdanneet päivälleen vuosi sitten pronssiottelussa ja silloin SaiPalle ripustettiin myös pronssiset mitalit kaulaan.

Northern Stars - SaiPa SB 8-9ja.


P16 SM-SARJA

P16 aloitti viikonloppuna välieräsarjan EräViikinkejä vastaan. Lauantaina Huhtarissa pelatussa ottelussa ottelun alku oli varsin tasainen, kun erätauolle mentiin SaiPan 4-2 johdossa. Toisessa erässä SaiPa tiputti EräViikingit kyydistä takomalla 5 maalia EräViikinkien tehdessä 2. Loppulukemat 13-5 ja ensimmäinen kiinnitys SaiPalle. Sunnuntaina Mosalla ensimmäinen erä 1-1. Toisessa erässä EräViikingit tekivät 3 maalia ja SaiPa jäi maaleitta. Kolmannen erän alkuun SaiPa teki 4-2 kavennuksen, mutta EräViikingit kuittasivat kahdella maalilla johdon lukemiin 6-2. SaiPa kiri tilanteeksi vielä 6-4, mutta lopussa EräViikingit laittoivat pallon vielä kertaalleen tyhiin ja loppulukemat 7-4 ja sarja tasoihin. Ratkaiseva välieräottelu pelataan tänään klo 18.30 Lappeenrannan urheilutalolla.

SaiPa SB - EräViikingit 13-5

EräViikingit - SaiPa SB 7-4

SaiPa SB - EräViikingit tänään tiistaina 18.4. klo 18.30 Lappeenrannan urheilutalo


SAIPA SALIBANDY HAKEE UUSIA VALMENTAJIA

SaiPa Salibandy etsii lisää valmentajia mukaan seuran toimintaan. Sekä kokeneille että kokemattomille valmentajille löytyy hommaa japerehdytys/koulutus järjestyy seuran kautta tarpeen mukaan.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset halukkuudesta toiminnanjohtaja Mika Heinonen 0408668108/mika.heinonen@saipasb.fi


SALIBANDYKERHOT PYÖRIVÄT – ILMOITTAUDU MUKAAN

SaiPa Salibandyn kerhojen kevätkausi on pyörähtänyt käyntiin ja tilaa kerhoissa on vielä uusille pelaajille. Helmikuussa kerhoissa voi käydä veloituksetta! Siitä nuorelle hyvä harrastus ja liikkumisen iloa.

Tyttösäbäkerho Kesämäen koulu kello 17-18 https://saipasb.fi/joukkue/tyttosabakerho/

Säbäkerhot Lönrotin koulu kello 17-18 / Voisalmen koulu kello 17-18 https://saipasb.fi/joukkue/pienten-sabakerhot/

Erkkasäbäkerho Voisalmen koulu kello 16.30-17.30 https://saipasb.fi/joukkue/erkkasabakerho/

Levittäkää infoa, saa tulla vaikka suoraan paikalle säbäilemään!


Jos pelaaminen vanhemmissa junioreissa kiinnostaa, tässä pientä listaa joukkueiden valmentajista, joilta voi tiedustella tilannetta:

T18 Mika Tuutti 0405154632 t04-05@saipasb.fi

T14 -12 Petri Ilves 0503357592 t10-11@saipasb.fi

P22 (P21)  Eemeli Saukkonen 0505812122

P17(yhteisjoukkue) Valkamo Jari 0404144035 p06.kilpa@saipasb.fi

P16 (-07) Mikko Markkanen 0503645551 p07@saipasb.fi

P15 (-08)  Juuso Saarinen 0443207610 p08@saipasb.fi

P14  (-09) Juha Kortelainen 0403022217 p09@saipasb.fi

P13 / (2010) Mika Heinonen 0408668108 p10@saipasb.fi

P12  (2011) Viivi Kurkaa 0504615300 p11@saipasb.fi

P11 (2012) Mika Heinonen 0408668108 p12@saipasb.fi

P10 (2013) Markus Nevalainen 0451178778 p13@saipasb.fi

P9 (2014) Arto Nironen 0451643564 p14@saipasb.fi

P8/Pojat  (2015) Arto Nironen 0451643564 P15@saipasb.fi


SEURAA MEITÄ SOMESSA:

Facebook: SaiPa Salibandy / SaiPa Salibandy juniorit

Twitter: @SaiPaSB

Instagram: @SaiPaSB