15.4.2023 10:21
T16 / Tytöt 08-09

T14 kohti kauden viimeisiä sarjaturnauksia

Kilpasarjaa päästiin jatkamaan pienen treenikeskittymien jälkeen alkutaivalta paremmalla suorittamisella. Joukkue näki kilpasarjan tason, otti mailasta napakemman otteen ja alkoikin lukemat muuttumaan!

5.3. vohvelintuoksuisella Sipoo Areenalla vastaan tuli toisen kierroksen viimeisissä peleissä Eräviikinkien ja Oilersin tytöt. Ilmeisesti kaikki kolme joukkuetta olivat keskittyneet amoihin asioihin, koska lukemat eivät juurikaan muuttuneet ensimmäisestä kohtaamisesta. 3-4 ErVille ja 3-3 Oilersia vastaan, MUTTA... Oilersia valitettavasti nuhdeltiin sääntöjen vastaisesta toiminnasta ja joukkue menetti molempien kohtaamisiemme tuloksen pöytäkirjamerkinnällä 5-0 ja 0-5. Kurja juttu Oilersin kannalta.

26.3. Vuorossa oli jälleen kerran meille uusi paikka, Cambo Center ja sarjan kolmas kierros. Peliä oli siellä sun täällä ja porukkaa kuin torilla, vaikka kolmen pelin päivään lähdettiin keltamustissa yhdellä täydellä kentällisellä ja kahdella vaihtotytöllä... veti bussissa hiukan hiljaiseksi. Tyttöjen nurkkaus tuotti SaiPalle päivän mittaan kuitenkin pienoisen riemunkiljahduksen.

Sarjakärki ÅIF/PSS laitettiin jollain ihmeen voimalla ja sisulla tiukkaan vastatuuleen ja kohtaamisten tilastollinen kehitys jatkui kokoonpanon ohkaisuudesta huolimatta samana. Ensimmäinen kohtaaminen meni vastustajalle yhdeksän maalin erolla. Toinen kohtaaminen kahden maalin erolla, mutta nyt kolmas kohtaaminen vedettiin tasoihin. Kovaakin kovempi suoritus tytöiltä!

Seuraavaksi tuli meille kova pala Northern Stars, joka viihtyy sarjan kärkipaikoilla ÅIF/PSS:n kaverina. Ensimmäisessä pelissä keltamustia tylytettiin lukemin 2-9. Toisessa kohtaamisessa olimme taas narun jatkona lukemin 11-3 Northern Starsille. Nyt sisuuntunut pikkukokoonpano kiristi loppulukemiksi 2-4, Northern Starsin hyväksi, mutta kova oli suoritus tytöiltä. Mitähän olivat syöneet aamupalaksi.

Kolmantee peliin lähdettiin kohtalaisen tönköillä jaloilla katsomaan mitkä ovat tällä kertaa Vihdin Salisusien pelikuviot. Aiemmissa kohtaamisissa lukemat meni kahden maalin erolla vuorovedoin, mutta nyt olikin tasapelin vuoro. Kova suoritus jo kohtuu väsyneeltä joukkueelta. Saaliiksi pelipäivästä kaksi tasapeliä.

Nyt kohti AC Ruskeasuota, jossa selvitetään mahtuuko lopputurnaukseen SaiPa:n vai Vihdin Salisusien tytöt. Karsintarajalla ollaan tasapistein, mutta VSS on nyt riman päällä maalieron turvin.