11.4.2023 16:22
Naiset Edustus

Puolivälieräsarjassa yllätyksessä kiinni ollut SaiPa aloittaa valmistelut kohti tulevaa kautta - “Kyllä ruuvia kiristetään”

SaiPa Salibandyn naisten edustusjoukkueen kausi päättyi maaliskuussa Classicia vastaan käytyyn tiukkaan puolivälieräsarjaan. Classic eteni lopulta välieriin ja aina hopeamitaleille asti. SaiPa oli kuitenkin lähellä järjestää yllätyksen, mutta tällä kertaa se ei ihan riittänyt. 

Vastuuvalmentaja Toni Soikkeli on kuitenkin tyytyväinen suojattiensa otteisiin kentällä. “Kyllähän Classic-sarja oli meiltä hyvä suoritus. Oppia lähdettiin hakemaan ja sitä saatiin rutkasti. Bonuksena saimme pari voittoa ja siinä välissä kolmaskaan ei ollut kaukana. Kokonaisuutena tavoitteet täytettiin ja vähän ylikin.” 

Kausi oli SaiPalta tavoitteet täyttävä. Hakusessa oli paikka ensi kauden F-Liigaan ja puolivälieriin paikan lunastaminen. Molemmat täyttyivät. Jos lähdetään hakemaan muita positiivisia asioita, niin valmentaja nostaa nuorten pelaajien esiintymiset: “Uusia nuoria nostettiin mukaan ja he näyttivät että pärjäävät”. Yksilöistä hän nostaa 07 syntyneen Elsa Holopaisen: “Otteet olivat todella kypsiä koko kauden. Fyysinen ja monipuolinen pelaaja, eikä näkynyt yhtään että on joukkueen nuorin”.

Soikkeli kertookin, että nyt on katseet jo käännetty kohti tulevaa kautta. Naiset lähtevätkin uuteen kauteen hieman uusin kuvioin, kun syksyllä pyörähtää käyntiin uudistettu F-Liiga, jossa pelaa 12 joukkuetta. Joukkueet ovat TPS, Classic, PSS, EräViikingit, SB Prö, FBC Loisto, Salibandyseura Rankat Ankat, Koovee, SaiPa, O2-Jyväskylä, Welhot ja ÅIF.

Vastuuvalmentaja löysi Classic-sarjasta asioita, joita on lähdettävä parantamaan, mikäli joukkue haluaa uudistetussa liigassa pärjätä: “Hyökkäyspeli ja pallon kanssa toimiminen oli haaste Classic-sarjassa, jota lähdetään kehittämään. Tämä ei kyllä yllättynyt että ei riitä A-lohkon kärkeä vastaan”, Soikkeli kommentoi.

Joukkueen kasaus tulevalle kaudelle on käynnistynyt ja vastuuvalmentajan mukaan joukkueeseen mahtuukin uusia pelaajia. Toukokuussa joukkue järjestää avoimet harjoitukset, joihin on mahdollista tulla näyttämään taitojaan. Kysyttäessä muuttuuko jokin asia aiempaan verratessa, kun sarja kovenee, vastasi Soikkeli seuraavasti: “Kyllä ruuvia kiristetään ja myös omatoimisten harjotteluiden tärkeys lisääntyy.”


Toukokuussa järjestettävät avoimet harjoitukset:

Tiistaisin 18.30-20.30 Lappeenrannan urheilutalo

Torstaisin 19.00-21.00 Lappeenrannan urheilutalo