13.2.2023 21:50
SaiPa SB

VIIKKOINFO 7 - Naisten runkosarja päätökseen ja miehillä huiliviikko

MIEHET jatkoivat kauttaan tuplapeliviikonlopulla. Lauantaina matkustettiin Kirkkonummi Rangersin vieraaksi ja sunnuntaina oli vuorossa vuoden ensimmäinen kotiottelu O2-Jyväskylää vastaan. Tärkeitä pisteitä oli jaossa ja miehet myös täydet pisteet hankkivat omaan pottiinsa. SaiPa meni ensimmäisessä erässä 1-3 johtoon, mutta Rangers kavensi vielä toisen erän alkuun eron yhteen maaliin. Heti maalin jälkeen SaiPa kasvatti eron uudelleen eron 2 maaliin ja sen jälkeen näkyi Rangersille enää vain perävalot, kun SaiPa karkasi voittoon. Summerin soidessa tulostaululla näkyi tylyt 4-10 lukemat SaiPalle. Sunnuntaina käsikirjoitus oli vain hieman erilainen. Ottelussa O2 otti hyvän lähdön otteluun ja meni vajaassa seitsemässä minuutissa 0-2 johtoon. SaiPa kavensi vielä erän jälkimmäisellä kympillä. Toisessa erässä SaiPa tasoitti ottelun ja meni 3-2 johtoon. 3.erän alkuun SaiPa iski alle minuuttiin pari maalia eikä O2 enää toipunut tästä. Ottelun lopputulos sama kuin Rangers pelissä, 10-4 voitto keltamustille. Näin ollen miehet vankistivat paikkaansa F-Liigakarsintaan pyrkivien joukkueiden joukossa. Ensi viikon miehet huilaavat. Seuraavan kerran pelataan lauantaina 25.2., kun SaiPa saa vieraaksi Kooveen.

Aiemmin viime viikolla julkaistiin myös Lassi Junnilaisen ja Leevi Markkasen jatkosopimukset.

NAISET palasivat kuukauden mittaiselta tauolta, kun Pirkkalan Pirkat saapuivat sunnuntaina urheilutalolle. Pitkä tauko näkyi joukkueen otteissa, mutta joukkue pystyi loppua kohden parantamaan. SaiPa meni ensimmäisessä erässä parin maalin johtoon, mutta Pirkat kavensivat. Toisessa erässä SaiPa kasvatti johtoaan kahteen maaliin, mutta kahta maalia lähemmäs eivät Pirkat päässeet enää ottelussa. Nousujohteinen suoritus palkittiin 9-5 voitolla ja näin ollen täydellä pistepotilla. Tulevalla viikolla naiset pelaavat runkosarjan päätösottelun, kun lauantaina vieraillaan Tapulin Lehto Areenalla Jokerien vieraana. Molemmat aiemmat kohtaamiset ovat menneet SaiPan nimiin. SaiPalle ei ole enää panoksia kyseisessä ottelussa, vaan keskittyminen/valmistautuminen on siirretty ensi viikolla alkavia pudotuspelikarsintoja kohden. Sarjataulukossa neljäntenä olevilla Jokereilla sen sijaan riittää vielä panosta otteluun. Voitolla heillä olisi vielä mahdollisuus jopa pudotuspelikarsintoihin, mutta sarjasijoitus tulee myös riippumaan edellä olevien Welhojen ja O2-Jyväskylän viimeisten pelien tuloksista. Alaspäin Jokerit eivät voi enää tippua, joten paikka F-Liigakarsintoihin on jo varma.

Naisten ottelut

Jokerit – SaiPa SB lauantaina 18.2. klo 15.00 Tapulin Lehto Areena


KAUSIKORTIT!

Miesten kausikortti: https://saipasb.myclub.fi/flow/shop/products/51870

Miesten kausikortin huikeat edut löydät täältä: https://saipasb.fi/miesten-kausikortti/

Naisten kausikortti: https://www.tiketti.fi/saipa-sb-naiset-2022-2023-kausikortti-lappeenrannan-lippuja/84732

Naisten otteluliput nyt myös myynnissä Tiketissä: https://www.tiketti.fi/saipa-sb-naiset-kotiottelut-2022-2023-lappeenrannan-lippuja/84730


SM-SARJA

T18 PELIT

SSRA - SaiPa SB sunnuntaina 19.2. klo 12.00 Kastellin monitoimitalo


VOIMA/SAIPA P17 PELIT

LASB – Voima/SaiPa lauantaina 11.2. 5-6vl

OFBC - Voima/SaiPa lauantaina 18.2. klo 12.00 Kastellin monitoimitalo


P16 PELIT

SBS Wirmo/TPS – SaiPa SB lauantaina 11.2. 6-7

Nystars – SaiPa SB sunnuntaina 12.2. 5-7

SaiPa SB -Steelers/SCU lauantaina 18.2. klo 12.00 Liikuntakeskus Huhtiniemi

SaiPa SB - OLS sunnuntaina 19.2. klo 12.00 Liikuntakeskus Huhtiniemi


HELMIKUU ON ILMAINEN SÄBÄKUU – TULE KOKEILEMAAN LAJIA VELOITUKSETTA

Helmikuussa alkaa kampanja, jonka myötä harjoituksissa ja kerhoissa voi käydä veloituksetta kokeilemassa lajia. Katso nettisivuilta tarkemmat tiedot joukkueiden harjoituksista ja kerhojen kokoontumisista. Ota tarvittaessa yhteyttä joukkueiden valmennukseen. Joukkueiden valmentajien yhteystiedot löytyvät tämän viikkoinfon lopusta.


TOIMITSIJOITA HAETAAN EDUSTUSJOUKKUEIDEN OTTELUTAPAHTUMIIN

SaiPa Salibandyn naisten ja miesten edustusjoukkueet etsivät ottelutapahtuman toimitsijatiimiin uusia jäseniä. Ilmoittaudu tiimiin jos haluat seurata peliä aitiopaikalta, tutustua tuomareihin tai keskustella heidän kanssaan lajin saloista, aistia pelin tunnelman kentän tasolla palloakin välillä väistellen ja ennen kaikkea auttaa edareita. Toimitsijatiimi huolehtii jäsenistään ja jokainen ilmoittautunut toimitsija perehdytetään varmasti konkarien toimesta. Toimitsijakortti ei ole pakollinen, toki suositeltava.

Lisätietoja antaa Niina Seppälä niina.seppala@saipasb.fi

Lue lisää https://saipasb.fi/viestinta/voisitko-olla-osa-toimitsijatiimia/


SAIPA SALIBANDY HAKEE UUSIA VALMENTAJIA

SaiPa Salibandy etsii lisää valmentajia mukaan seuran toimintaan. Sekä kokeneille että kokemattomille valmentajille löytyy hommaa japerehdytys/koulutus järjestyy seuran kautta tarpeen mukaan.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset halukkuudesta toiminnanjohtaja Mika Heinonen 0408668108/mika.heinonen@saipasb.fi


SALIBANDYKERHOT PYÖRIVÄT – ILMOITTAUDU MUKAAN

SaiPa Salibandyn kerhojen kevätkausi on pyörähtänyt käyntiin ja tilaa kerhoissa on vielä uusille pelaajille. Helmikuussa kerhoissa voi käydä veloituksetta! Siitä nuorelle hyvä harrastus ja liikkumisen iloa.

Tyttösäbäkerho Kesämäen koulu kello 17-18 https://saipasb.fi/joukkue/tyttosabakerho/

Säbäkerhot Lönrotin koulu kello 17-18 / Voisalmen koulu kello 17-18 https://saipasb.fi/joukkue/pienten-sabakerhot/

Erkkasäbäkerho Voisalmen koulu kello 16.30-17.30 https://saipasb.fi/joukkue/erkkasabakerho/

Levittäkää infoa, saa tulla vaikka suoraan paikalle säbäilemään!


Jos pelaaminen vanhemmissa junioreissa kiinnostaa, tässä pientä listaa joukkueiden valmentajista, joilta voi tiedustella tilannetta:

T18 Mika Tuutti 0405154632 t04-05@saipasb.fi

T14 -12 Petri Ilves 0503357592 t10-11@saipasb.fi

P22 (P21)  Eemeli Saukkonen 0505812122

P17(yhteisjoukkue) Valkamo Jari 0404144035 p06.kilpa@saipasb.fi

P16 (-07) Mikko Markkanen 0503645551 p07@saipasb.fi

P15 (-08)  Juuso Saarinen 0443207610 p08@saipasb.fi

P14  (-09) Juha Kortelainen 0403022217 p09@saipasb.fi

P13 / (2010) Mika Heinonen 0408668108 p10@saipasb.fi

P12  (2011) Viivi Kurkaa 0504615300 p11@saipasb.fi

P11 (2012) Mika Heinonen 0408668108 p12@saipasb.fi

P10 (2013) Markus Nevalainen 0451178778 p13@saipasb.fi

P9 (2014) Arto Nironen 0451643564 p14@saipasb.fi

P8/Pojat  (2015) Arto Nironen 0451643564 P15@saipasb.fi


SEURAA MEITÄ SOMESSA:

Facebook: SaiPa Salibandy / SaiPa Salibandy juniorit

Twitter: @SaiPaSB

Instagram: @SaiPaSB