20.12.2022 11:24
SaiPa SB

VIIKKOINFO 51 - Hyvää joulua!

MIEHET pelasivat viikonloppuna kahteen otteeseen, kun lauantaina tie vei ensiksi Tikkurilaan ja sunnuntaina pelattiin kotona. Ottelu lähti käyntiin heti väärille raiteille, kun Tiikerit meni ensimmäisessä erässä 4-0 johtoon. Pahimmillaan johto oli 3.erän alussa 7-2. Sitten alkoi tapahtua. Lassi Junnilaisen johdolla SaiPa kiri tasoihin reilussa 10 minuutissa. Siinä vaiheessa kaikki oli auki. Noin 3 minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Tiikerit iskivät kuitenkin ylivoimamaalin ja SaiPa ei enää kyennyt tekemään tasoitusta. Näin ollen pisteet jäivät Tikkurilaan lukemin 8-7.

Sunnuntaina pelattiin odotettu SaiPa - Josba. Pelistä ei tunnetta puuttunut. SaiPa otti ensimmäisessä erässä 4-0 johdon ja oli kuskin paikalla loppuun asti. SaiPa puolusti kurinalaisesti ja käytti tekopaikkansa ja pisteet jäivät Lappeenrantaan lukemin 9-3. SaiPa lähtee joulutauolle sarjataulukon sijalta 6. 17 ottelusta SaiPa on ottanut 11 voittoa, joista 6 varsinaisen peliajan jälkeen. Häviöitä on 6 ja pisteitä yhteensä 28. Eroa kärjessä olevaan M-Teamiin on 12 pistettä.


NAISILLA oli myös kahden ottelun viikonloppu. Lauantaina aloitettiin kotona ja sunnuntaina tie vei pääkaupunkiseudulle. Lauantaina vastassa oli Blue Fox ja ottelun voittajasta ei jäänyt minkäänlaista epäselvyyttä. SaiPa hallitsi ottelua mielin määrin ja lopputulos kirjattiin kotijoukkueelle suotuisin lukemin 12-2. Ottelun hahmona 400 pisteen rajapyykin rikkonut Juuli Hakkarainen (3+2). SaiPa varmisti myös voitolla, että paikka ensi kauden F-Liigassa oli takataskussa, kun kolme B-lohkon parasta etenee suoraan F-Liigaan. Sijalle 4 ja 5 päätyneet karsivat viimeisestä paikasta.

Sunnuntaina tie vei Helsinki Unitedin vieraaksi, jota vastaan on aina saatu mielenkiintoisia ja tiukkoja otteluita. Tällä kertaa keltamustat hallitsivat kentän tapahtumia. SaiPa vei ottelun suvereenisti 0-8. Milja Rastas (2+1) viimeisteli ensimmäiset maalinsa SaiPa-paidassa. Naiset saivat mieluisia uutisia, kun Welhojen hävittyä O2-Jyväskyllä varmistui myös, että SaiPa tulee voittamaan lohkon ja etenee myös varmasti kevään pudotuspelikarsintoihin. Sunnuntaina pelattu Helsinki United -ottelu oli samalla todennäköisesti Kati Kütisaarin viimeinen ottelu SaiPassa tällä erää. Katin työtilanteen muuttumisen vuoksi reissaaminen peleihin ei ole enää mahdollista. Jätämme kuitenkin pienen takaportin auki, että Kati nähtäisiin kevään ratkaisupeleissä mukana. SaiPa Salibandy haluaa kuitenkin kiittää Katia tässä vaiheessa hienoista hetkistä ja toivottaa tsemppiä tulevaan!


Nyt on aika siirtyä joulutauolle ja pelien pariin palataan edustusjoukkueiden osalta tammikuun puolessa välissä. SaiPa Salibandy toivottaa kaikille rauhallista joulua ja oikein hyvää uutta vuotta!


KAUSIKORTIT!

Miesten kausikortti: https://saipasb.myclub.fi/flow/shop/products/51870

Miesten kausikortin huikeat edut löydät täältä: https://saipasb.fi/miesten-kausikortti/

Naisten kausikortti: https://www.tiketti.fi/saipa-sb-naiset-2022-2023-kausikortti-lappeenrannan-lippuja/84732

Naisten otteluliput nyt myös myynnissä Tiketissä: https://www.tiketti.fi/saipa-sb-naiset-kotiottelut-2022-2023-lappeenrannan-lippuja/84730


SM-SARJA

T18 PELIT

SaiPa SB - FB Factor lauantaina 17.12. 3-5


VOIMA/SAIPA P17 PELIT

Voima/SaiPa - LASB lauantaina 17.12. 4-5

Voima/SaiPa - OFBC sunnuntaina 18.12. 4-7


P16 PELIT

Josba/Leba - SaiPa SB lauantaina 17.12. SIIRRETTY HELMIKUULLE

SaiPa SB - Nystars sunnuntaina 18.12. 7-3


LIIKUNTATOIMI TIEDOTTAA:

Vielä muistutuksena tiedon joulun ajan poikkeavista aukioloista koulujen ja päiväkotien liikuntasaleissa. Vuorot on liikuntatoimen puolelta peruttu seuraavasti:

Palloiluhallit: 

Palloiluhallien vuoroista ja aukioloajoista joulukuussa. Sammonlahden ja Joutsenon hallit ovat avoinna alla olevan mukaan, mutta Kourulaan ja Palloon on mahdollista saada vuoroja esim. loppiaisena tarpeen mukaan, koska eivät sido henkilökuntaa.

Sammonlahden halli

  • perjantai 23.12. suljettu
  • lauantai 24.12. suljettu
  • sunnuntai 25.12. suljettu
  • maanantai 26.12. suljettu
  • lauantai 31.12. avoinna klo 10-14
  • sunnuntai 1.1. suljettu
  • perjantai 6.1. suljettu

Joutsenohalli

  • perjantai 23.12. avoinna klo 16 asti
  • lauantai 24.12. suljettu
  • sunnuntai 25.12. suljettu
  • maanantai 26.12. suljettu
  • lauantai 31.12. avoinna klo 16 asti
  • sunnuntai 1.1. suljettu
  • perjantai 6.1. suljettu

Kourula

  • perjantai 23.12. suljettu
  • lauantai 24.12. suljettu
  • sunnuntai 25.12. suljettu
  • maanantai 26.12. suljettu
  • lauantai 31.12. avoinna klo 10-16
  • sunnuntai 1.1. suljettu
  • perjantai 6.1. vuorot normaalisti

Pallo

  • perjantai 23.12. suljettu
  • lauantai 24.12. suljettu
  • sunnuntai 25.12. suljettu
  • maanantai 26.12. suljettu
  • lauantai 31.12. avoinna klo 10-16
  • sunnuntai 1.1. suljettu
  • perjantai 6.1. vuorot normaalisti

Huhtari Areena

  • perjantai 23.12. suljettu
  • lauantai 24.12. suljettu
  • sunnuntai 25.12. suljettu
  • maanantai 26.12. suljettu
  • lauantai 31.12. suljettu
  • sunnuntai 1.1. suljettu
  • perjantai 6.1. vuorot normaalisti


TOIMITSIJOITA HAETAAN EDUSTUSJOUKKUEIDEN OTTELUTAPAHTUMIIN

SaiPa Salibandyn naisten ja miesten edustusjoukkueet etsivät ottelutapahtuman toimitsijatiimiin uusia jäseniä. Ilmoittaudu tiimiin jos haluat seurata peliä aitiopaikalta, tutustua tuomareihin tai keskustella heidän kanssaan lajin saloista, aistia pelin tunnelman kentän tasolla palloakin välillä väistellen ja ennen kaikkea auttaa edareita. Toimitsijatiimi huolehtii jäsenistään ja jokainen ilmoittautunut toimitsija perehdytetään varmasti konkarien toimesta. Toimitsijakortti ei ole pakollinen, toki suositeltava.

Lisätietoja antaa Niina Seppälä niina.seppala@saipasb.fi

Lue lisää https://saipasb.fi/viestinta/voisitko-olla-osa-toimitsijatiimia/


SALIBANDYKERHOT PYÖRIVÄT - ILMOITTAUDU MUKAAN

Tyttösäbäkerho Kesämäen koulu kello 17-18 https://saipasb.fi/joukkue/tyttosabakerho/

Säbäkerhot Lönrotin koulu kello 17-18 / Voisalmen koulu kello 17-18 https://saipasb.fi/joukkue/pienten-sabakerhot/

Erkkasäbäkerho Voisalmen koulu kello 16.30-17.30 https://saipasb.fi/joukkue/erkkasabakerho/

Levittäkää infoa, saa tulla vaikka suoraan paikalle säbäilemään!


Jos pelaaminen vanhemmissa junioreissa kiinnostaa, tässä pientä listaa joukkueiden valmentajista, joilta voi tiedustella tilannetta:

T18 Mika Tuutti 0405154632 t04-05@saipasb.fi

T14 -12 Petri Ilves 0503357592 t10-11@saipasb.fi

P22 (P21)  Ville Oinonen 0452236232 p01-03@saipasb.fi p04-05.kilpa@saipasb.fi

P17(yhteisjoukkue) Valkamo Jari 0404144035 p06.kilpa@saipasb.fi

P16 (-07) Mikko Markkanen 0503645551 p07@saipasb.fi

P15 (-08)  Juuso Saarinen 0443207610 p08@saipasb.fi

P14  (-09) Juha Kortelainen 0403022217 p09@saipasb.fi

P13 / (2010) Mika Heinonen 0408668108 p10@saipasb.fi

P12  (2011) Viivi Kurkaa 0504615300 p11@saipasb.fi

P11 (2012) Mika Heinonen 0408668108 p12@saipasb.fi

P10 (2013) Markus Nevalainen 0451178778 p13@saipasb.fi

P9 (2014) Arto Nironen 0451643564 p14@saipasb.fi

P8/Pojat  (2015) Arto Nironen 0451643564 P15@saipasb.fi


SEURAA MEITÄ SOMESSA:

Facebook: SaiPa Salibandy / SaiPa Salibandy juniorit

Twitter: @SaiPaSB

Instagram: @SaiPaSB