28.11.2022 09:14
SaiPa SB

VIIKKOINFO 48

MIEHET pelasivat viikonloppuna Tiikereitä vastaan urheilutalolla. Kotijoukkueen osalta ottelusta tuli nihkeä kamppailu, josta kertovat 4-7.

Tällä viikolla miehet pelaavat kahteen otteeseen. Heti ensimmäinen ottelu tänään, kun Suomen Cupin 6.kierroksen ottelussa miehet matkaavat Keravalle Blackbirdsin vieraaksi. Ottelun voittaja etenee Suomen Cupin puolivälieriin. Inssi-Divarin puitteissa jatketaan sunnuntaina taas kotona, kun vastaan asettuu Porin Karhut, joka on sarjataulukossa neljäntenä ja samalla pari pykälää SaiPaa ylempänä. SaiPa ja Pori kohtasivat jo aiemmin kertaalleen, kun SaiPa voitti ottelun vieraissa voittolaukaisukilpailun päätteeksi. Karhut lähtevät varmasti hakemaan revanssia tästä ottelusta.

NAISET pelasivat myös kotona viikonloppuna, kun vastaan tuli jo kertaalleen tällä kaudella kaadettu Jokerit. Silloin peli päättyi SaiPan vierasvoittoon 1-8, eikä tässäkään ottelussa ollut epäselvyyttä paremmasta joukkueesta. Kotijoukkue latoi ensimmäisen erän taukolukemiksi 4-0, eikä siitä tyrmäyksestä Jokerit toipunut enää. Voittolukemat kirjattiin SaiPalle 9-2. Naiset jatkavat sarjataulukossa kärkipaikalla 6 pisteen erolla Welhoihin.

Tulevalla viikolla naiset pelaavat kertaalleen, kun lauantaina tie vie aina haastavaksi koettuun Sipoon halliin ÅIF:n vieraaksi. Varsin pirteästi kauden tähän asti vetänyt ÅIF löytyy sarjataulukosta sijalla 3. Joukkueet kohtasivat jo kertaalleen, kun SaiPa voitti ottelun urheilutalolla lukemin 6-3.


MIESTEN PELIT:

Blackbirds - SaiPa SB maanantaina 28.11. klo 19.30 Kurkelan koulu

SaiPa SB - Karhut sunnuntaina 4.12. klo 17.00 Lappeenrannan urheilutalo


NAISTEN PELIT:

ÅIF - SaiPa SB lauantaina 3.12. klo 15.00 Sipoon Areena


KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ!

Miesten kausikortti: https://saipasb.myclub.fi/flow/shop/products/51870

Miesten kausikortin huikeat edut löydät täältä: https://saipasb.fi/miesten-kausikortti/

Naisten kausikortti: https://www.tiketti.fi/saipa-sb-naiset-2022-2023-kausikortti-lappeenrannan-lippuja/84732

Naisten otteluliput nyt myös myynnissä Tiketissä: https://www.tiketti.fi/saipa-sb-naiset-kotiottelut-2022-2023-lappeenrannan-lippuja/84730


SM-SARJA

T18 PELIT

SaiPa SB - SSRA lauantaina 3.12. klo 18.30 Huhtiniemen liikuntakeskus

SaiPa SB - Häme Stars sunnuntaina 4.12. klo 17.30 Huhtiniemen liikuntakeskus


P16 PELIT

SaiPa SB - SBS Wirmo/TPS sunnuntaina 27.11. 8-2

LASB - SaiPa SB lauantaina 3.12. klo 16.00 Heinis-halli

SaiPa SB - Varta/Welhot sunnuntaina 4.12. klo 12.00 Huhtiniemen liikuntakeskus


P17 JOUKKUE SM-KARSINNAT

Voima/SaiPa: P17 yhdistelmäjoukkue pelasi alkusarjan niin hyvin, että sen lopussa joukkue majaili sarjataulukon kärjessä! Näin ollen joukkue pääsee tulevana viikonloppuna 3.-4.12. pelaamaan SM-karsintoja.


LOPPUVUODEN POIKKEAVIA AUKIOLOAIKOJA :

Loppuvuodesta poikkeavia aukioloaikoja on tiedossa koulujen ja päiväkotien saleissa:

 6.12. suljettu

23.12.-8.1. suljettu

 Lisäksi monet koulut ottavat salia joulujuhlakäyttöön joulukuun aikana, näistä Lappeenrannan liikuntatoimi ilmoittaa erikseen.


TOIMITSIJOITA HAETAAN EDUSTUSJOUKKUEIDEN OTTELUTAPAHTUMIIN

SaiPa Salibandyn naisten ja miesten edustusjoukkueet etsivät ottelutapahtuman toimitsijatiimiin uusia jäseniä. Ilmoittaudu tiimiin jos haluat seurata peliä aitiopaikalta, tutustua tuomareihin tai keskustella heidän kanssaan lajin saloista, aistia pelin tunnelman kentän tasolla palloakin välillä väistellen ja ennen kaikkea auttaa edareita. Toimitsijatiimi huolehtii jäsenistään ja jokainen ilmoittautunut toimitsija perehdytetään varmasti konkarien toimesta. Toimitsijakortti ei ole pakollinen, toki suositeltava.

Lisätietoja antaa Niina Seppälä niina.seppala@saipasb.fi

Lue lisää https://saipasb.fi/viestinta/voisitko-olla-osa-toimitsijatiimia/


SALIBANDYKERHOT PYÖRIVÄT - ILMOITTAUDU MUKAAN

Tyttösäbäkerho Kesämäen koulu kello 17-18 https://saipasb.fi/joukkue/tyttosabakerho/

Säbäkerhot Lönrotin koulu kello 17-18 / Voisalmen koulu kello 17-18 https://saipasb.fi/joukkue/pienten-sabakerhot/

Erkkasäbäkerho Voisalmen koulu kello 16.30-17.30 https://saipasb.fi/joukkue/erkkasabakerho/

Levittäkää infoa, saa tulla vaikka suoraan paikalle säbäilemään!


Jos pelaaminen vanhemmissa junioreissa kiinnostaa, tässä pientä listaa joukkueiden valmentajista, joilta voi tiedustella tilannetta:

T18 Mika Tuutti 0505154632 t04-05@saipasb.fi

T14 -12 Petri Ilves 0503357592 t10-11@saipasb.fi

P22 (P21)  Ville Oinonen 0452236232 p01-03@saipasb.fi p04-05.kilpa@saipasb.fi

P17(yhteisjoukkue) Valkamo Jari 0404144035 p06.kilpa@saipasb.fi

P16 (-07) Mikko Markkanen 0503645551 p07@saipasb.fi

P15 (-08)  Juuso Saarinen 0443207610 p08@saipasb.fi

P14  (-09) Juha Kortelainen 0403022217 p09@saipasb.fi

P13 / (2010) Mika Heinonen 0408668108 p10@saipasb.fi

P12  (2011) Viivi Kurkaa 0504615300 p11@saipasb.fi

P11 (2012) Mika Heinonen 0408668108 p12@saipasb.fi

P10 (2013) Markus Nevalainen 0451178778 p13@saipasb.fi

P9 (2014) Arto Nironen 0451643564 p14@saipasb.fi

P8/Pojat  (2015) Arto Nironen 0451643564 P15@saipasb.fi


SEURAA MEITÄ SOMESSA:

Facebook: SaiPa Salibandy / SaiPa Salibandy juniorit

Twitter: @SaiPaSB

Instagram: @SaiPaSB