24.10.2022 19:09
SaiPa SB

VIIKKOINFO 43

Miehet pelasivat lauantaina Hämeenlinnan Steelersiä vastaan kotiyleisön edessä ja haussa oli jatkoa voittoputkelle ja sehän saatiin. Miehet ottivat hallitulla suorituksella 12-3 voiton. Eräs ottelun hahmoista oli debyytin divaritasolla tehnyt keltamustien veräjänvartija Kasper Järvinen, joka esitti hienoja otteita maalilla ottaen 20 torjuntaa. 7 pelatun ottelun jälkeen SaiPan sijoitus on runkosarjassa 7., mutta muutamilla edellä olevilla joukkueilla on tilanteesta riippuen peli tai pari enemmän pelattuna.

Tulevalla viikolla miehet lähtevätkin kuluttamaan bussinpenkkiä, kun matka vie lauantaina Poriin Karhuja vastaan ja sunnuntaina kotimatkalla pysähdytään Raumalla SalBaa vastaan. Karhut majailevat sarjataulukossa sijalla 2 ja SalBa heti kannoilla sijalla 3.

Naiset puolestaan kuluttivat viikonloppuna bussinpenkkiä, kun lauantaina pelattiin back-to-back ottelu Blue Foxia vastaan Uusikaarlepyyssä ja sunnuntaina Kuopiossa Welhoja vastaan. Vajaalla kokoonpanolla matkassa olleet keltamustat hakivat Blue Foxista voiton samoilla lukemilla kuin edellinen ottelu päättyi Lappeenrannassa eli 2-8. Miisa Turunen vietti pörssipäivää tehoilla 3+3. Sunnuntaina Welhoja vastaan oli odotettavissa tiukkaa peliä, sillä kauden avausmatsi meni aina voittolaukauskilpailuun asti, jonka SaiPa voitti silloin. Tällä kertaa Welhot oli niukasti parempi lukemin lukemin 3-2. Ottelu oli myös juhlaottelu, sillä Saana Karilahdelle tuli täyteen 100 ottelua runkosarjassa!

Tulevalla viikolla naisilla onkin huilivuoro peleistä, kun vietetään maajoukkuetaukoa. Toki junioreista Miisa Turunen, Jenni Leppänen ja Essi Räsänen osallistuvat U19-maajoukkueen EFT-turnaukseen, sekä U17-maajoukkueleirille Eerikkilään matkaavat Saana Luostarinen ja Tuuli Viuhko. Seuraavan kerran naiset pelaavat F-Liigaa 6.11., kun vuorossa olisi reissu Pirkkalaan.


MIESTEN PELIT:

Karhut - SaiPa SB lauantaina 29.10. klo 16.00 Porin Urheilutalo

SalBa - SaiPa SB sunnuntaina 30.10. klo 17.00 Rauman Kauppaoppilaitos


KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!

Miesten kausikortti: https://saipasb.myclub.fi/flow/shop/products/51870

Miesten kausikortin huikeat edut löydät täältä: https://saipasb.fi/miesten-kausikortti/

Naisten kausikortti: https://www.tiketti.fi/saipa-sb-naiset-2022-2023-kausikortti-lappeenrannan-lippuja/84732

Naisten otteluliput nyt myös myynnissä Tiketissä: https://www.tiketti.fi/saipa-sb-naiset-kotiottelut-2022-2023-lappeenrannan-lippuja/84730


SUOMEN CUP

Viime viikolla arvottiin miesten Suomen Cupin 5.kierroksen otteluparit ja miehet kohtaavat miesten 4.divarissa pelaavan Kiteen Pallon eli KiPa-90. Alemman sarjatasonsa vuoksi KiPalla on kotietu otteluun. Ottelu pelataan 13.11. klo 19.00.


MAAJOUKKUEET

Saana Luostarinen ja Tuuli Viuhko on valittu U17-maajoukkueeseen. U17-maajoukkue osallistuu tulevalla viikolla järjestettävään maajoukkueleiriin Eerikkilässä.


SAIPA SALIBANDY MUKANA LAJITIVOLISSA

SaiPa Salibandy yhteistyössä Lappeenrannan liikuntatoimen kanssa soveltavan liikunnan lajitivolissa. Lajitivolissa pääsee kokeilemaan eri lajeja, marraskuussa vuorossa Salibandy!

2.11., 9.11., 16.11. ja 23.11. Voisalmen koulun salissa klo 16:30-17:30


SYYSLOMAVIIKON JA LOPPUVUODEN POIKKEAVIA AUKIOLOAIKOJA :

Koulujen syyslomaviikolla 24.10.-30.10. harjoitusvuorot koulujen ja päiväkotien liikuntasaleista on peruttu. Palloiluhallit on auki normaalisti!

Loppuvuodesta poikkeavia aukioloaikoja on tiedossa koulujen ja päiväkotien saleissa:

 6.12. suljettu

23.12.-8.1. suljettu

 Lisäksi monet koulut ottavat salia joulujuhlakäyttöön joulukuun aikana, näistä Lappeenrannan liikuntatoimi ilmoittaa erikseen.


TOIMITSIJOITA HAETAAN EDUSTUSJOUKKUEIDEN OTTELUTAPAHTUMIIN

SaiPa Salibandyn naisten ja miesten edustusjoukkueet etsivät ottelutapahtuman toimitsijatiimiin uusia jäseniä. Ilmoittaudu tiimiin jos haluat seurata peliä aitiopaikalta, tutustua tuomareihin tai keskustella heidän kanssaan lajin saloista, aistia pelin tunnelman kentän tasolla palloakin välillä väistellen ja ennen kaikkea auttaa edareita. Toimitsijatiimi huolehtii jäsenistään ja jokainen ilmoittautunut toimitsija perehdytetään varmasti konkarien toimesta. Toimitsijakortti ei ole pakollinen, toki suositeltava.

Lisätietoja antaa Niina Seppälä niina.seppala@saipasb.fi

Lue lisää https://saipasb.fi/viestinta/voisitko-olla-osa-toimitsijatiimia/


SALIBANDYKERHOT PYÖRIVÄT - ILMOITTAUDU MUKAAN

Tyttösäbäkerho Kesämäen koulu kello 17-18 https://saipasb.fi/joukkue/tyttosabakerho/

Säbäkerhot Lönrotin koulu kello 17-18 / Voisalmen koulu kello 17-18 https://saipasb.fi/joukkue/pienten-sabakerhot/

Erkkasäbäkerho Voisalmen koulu kello 16.30-17.30 https://saipasb.fi/joukkue/erkkasabakerho/

Levittäkää infoa, saa tulla vaikka suoraan paikalle säbäilemään!


Jos pelaaminen vanhemmissa junioreissa kiinnostaa, tässä pientä listaa joukkueiden valmentajista, joilta voi tiedustella tilannetta:

T18 Mika Tuutti 0505154632 t04-05@saipasb.fi

T14 -12 Petri Ilves 0503357592 t10-11@saipasb.fi

P22 (P21)  Ville Oinonen 0452236232 p01-03@saipasb.fi p04-05.kilpa@saipasb.fi

P17(yhteisjoukkue) Valkamo Jari 0404144035 p06.kilpa@saipasb.fi

P16 (-07) Mikko Markkanen 0503645551 p07@saipasb.fi

P15 (-08)  Juuso Saarinen 0443207610 p08@saipasb.fi

P14  (-09) Juha Kortelainen 0403022217 p09@saipasb.fi

P13 / (2010) Mika Heinonen 0408668108 p10@saipasb.fi

P12  (2011) Viivi Kurkaa 0504615300 p11@saipasb.fi

P11 (2012) Mika Heinonen 0408668108 p12@saipasb.fi

P10 (2013) Markus Nevalainen 0451178778 p13@saipasb.fi

P9 (2014) Arto Nironen 0451643564 p14@saipasb.fi

P8/Pojat  (2015) Arto Nironen 0451643564 P15@saipasb.fi


SEURAA MEITÄ SOMESSA:

Facebook: SaiPa Salibandy / SaiPa Salibandy juniorit

Twitter: @SaiPaSB

Instagram: @SaiPaSB