10.10.2022 20:10
SaiPa SB

VIIKKOINFO 41

Miehet pelasivat lauantaina tuplapanosottelun, jossa oli tarjolla Inssi-Divarin sarjapisteet ja jatkopaikka Suomen Cupissa. Vastaan asettui Happee Steamers. Maalikarkelothan siitä saatiin. Urheilutalon lauantai-illassa nähtiin peräti 20 maalia, joista 14 teki kotijoukkue. Lopputulos SaiPalle 14-6. Ilmoitamme Suomen Cupin jatko-ohjelmasta, kun tietoa on saatavilla.

Tulevana viikonloppuna miehet matkustavat sunnuntaina Kooveen vieraaksi.

Naisetkin pelasivat viime viikonloppuna Suomen Cupia 3.kierroksen ottelulla. Vastaan asettui TPS ja ottelusta muodostui niin haastava kuin olettaa saattoi. TPS hallitsi ottelua ja piti palloa ja SaiPa puolusti ja Miia Maaranen pyrki ottamaan loput. 45 minuuttia SaiPa pysyi kyydissä ennen kuin TPS:n rutiini oli liikaa ja loppulukemat 3-8. Näin ollen naisten matka Suomen Cupissa jäi yhden ottelun mittaiseksi.

Tällä viikolla naisilla pitää kiirettä, kun otteluita tulee 6 päivään peräti kolme kappaletta. Tiistaina aloitetaan Helsingissä poikkeuksellisella arkipelillä ja siitä sitten kohti viikonlopun tuplaa kotona. Lauantaina vastassa Pirkat ja sunnuntaina Blue Fox.


MIESTEN PELIT:

Koovee - SaiPa SB klo 15.30 sunnuntaina 16.10. Spiral-halli

NAISTEN PELIT:

Jokerit SB - SaiPa SB klo 18.45 tiistaina 11.10. Tapulin Lehto Areena

SaiPa SB - Pirkat klo 15.00 lauantaina 15.10. Lappeenrannan urheilutalo

SaiPa SB - Blue Fox klo 15.00 sunnuntaina 16.10. Lappeenrannan urheilutalo


KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT!

Miesten kausikortti: https://saipasb.myclub.fi/flow/shop/products/51870

Miesten kausikortin huikeat edut löydät täältä: https://saipasb.fi/miesten-kausikortti/

Naisten kausikortti: https://www.tiketti.fi/saipa-sb-naiset-2022-2023-kausikortti-lappeenrannan-lippuja/84732

Naisten otteluliput nyt myös myynnissä Tiketissä: https://www.tiketti.fi/saipa-sb-naiset-kotiottelut-2022-2023-lappeenrannan-lippuja/84730


JUNIORIT

Junioripuolelta on kulkeutunut hyviä uutisia, kun P16 on selviytynyt SM-sarjaan karsintojen kautta. Aiemmin myös T18 on varmistanut paikkansa SM-sarjassa tälläkin kaudella, vaikka karsintasarja on vielä kesken! Onnea molemmille joukkueille ja tsemppiä SM-sarjaan!

Santtu Turpeinen, Joonas Pääkkönen, Kaius Juntto, David Pinhasov, Eeli Räty, Atte Ronkainen ja Aapo Seppälä on valittu SaiPa Salibandysta P16 ikäluokan Eerikkilän valtakunnalliseen MAAJOUKKUETIE-tapahtumaan.


SEURAN VALOKUVAUSPÄIVÄT TÄLLÄ VIIKOLLA KESKIVIIKKONA JA TORSTAINA!

Aikataulu keskiviikko 12.11.

  • 16.20 Pienten säbäkerho
  • 16.40 T14
  • 17.00 P8
  • 17.20 P9
  • 17.40 P12
  • 18.00 T18
  • 18.40 P16
  • 19.00 Miehet Edustus

Aikataulu torstaina 13.11.

  • 16.40 Tyttösäbäkerho
  • 17.00 P13
  • 17.20 P11
  • 17.40 P10
  • 18.00 P14
  • 18.20 Erkkasäbäkerho
  • 19.00 P22
  • 19.20 Miehet II (Akatemia)
  • 20.00 P15


LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN HARRASTUSAVUSTUS HAETTAVISSA

Lappeenrannan kaupunki on antanut SaiPa SB:lle tukirahaa jaettavaksi pienituloisten perheiden lasten harrastukseen. Tukea jaetaan hakemusten perusteella tapauskohtaisesti. Hakemukset käsitellään luottamuksellisesti toiminnanjohtaja Mika Heinosen toimesta, joka esittää avustuksen saajat hallituksen päätettäväksi.

Lue lisää https://saipasb.fi/viestinta/lappeenrannan-kaupungin-harrastusavustus-haettavissa/


TOIMITSIJOITA HAETAAN EDUSTUSJOUKKUEIDEN OTTELUTAPAHTUMIIN

SaiPa Salibandyn naisten ja miesten edustusjoukkueet etsivät ottelutapahtuman toimitsijatiimiin uusia jäseniä. Ilmoittaudu tiimiin jos haluat seurata peliä aitiopaikalta, tutustua tuomareihin tai keskustella heidän kanssaan lajin saloista, aistia pelin tunnelman kentän tasolla palloakin välillä väistellen ja ennen kaikkea auttaa edareita. Toimitsijatiimi huolehtii jäsenistään ja jokainen ilmoittautunut toimitsija perehdytetään varmasti konkarien toimesta. Toimitsijakortti ei ole pakollinen, toki suositeltava.

Lisätietoja antaa Niina Seppälä niina.seppala@saipasb.fi

Lue lisää https://saipasb.fi/viestinta/voisitko-olla-osa-toimitsijatiimia/


SALIBANDYKERHOT OVAT STARTANNEET - ILMOITTAUDU MUKAAN

Tyttösäbäkerho Kesämäen koulu kello 17-18 https://saipasb.fi/joukkue/tyttosabakerho/

Säbäkerhot Lönrotin koulu kello 17-18 / Voisalmen koulu kello 17-18 https://saipasb.fi/joukkue/pienten-sabakerhot/

Erkkasäbäkerho Voisalmen koulu kello 16.30-17.30 https://saipasb.fi/joukkue/erkkasabakerho/

Levittäkää infoa, saa tulla vaikka suoraan paikalle säbäilemään!


Jos pelaaminen vanhemmissa junioreissa kiinnostaa, tässä pientä listaa joukkueiden valmentajista, joilta voi tiedustella tilannetta:

T18 Mika Tuutti 0505154632 t04-05@saipasb.fi

T14 -12 Petri Ilves 0503357592 t10-11@saipasb.fi

P22 (P21)  Ville Oinonen 0452236232 p01-03@saipasb.fi p04-05.kilpa@saipasb.fi

P17(yhteisjoukkue) Valkamo Jari 0404144035 p06.kilpa@saipasb.fi

P16 (-07) Mikko Markkanen 0503645551 p07@saipasb.fi

P15 (-08)  Juuso Saarinen 0443207610 p08@saipasb.fi

P14  (-09) Juha Kortelainen 0403022217 p09@saipasb.fi

P13 / (2010) Mika Heinonen 0408668108 p10@saipasb.fi

P12  (2011) Viivi Kurkaa 0504615300 p11@saipasb.fi

P11 (2012) Mika Heinonen 0408668108 p12@saipasb.fi

P10 (2013) Markus Nevalainen 0451178778 p13@saipasb.fi

P9 (2014) Arto Nironen 0451643564 p14@saipasb.fi

P8/Pojat  (2015) Arto Nironen 0451643564 P15@saipasb.fi


SEURAA MEITÄ SOMESSA:

Facebook: SaiPa Salibandy / SaiPa Salibandy juniorit

Twitter: @SaiPaSB

Instagram: @SaiPaSB