15.9.2022 22:14
Naiset Edustus

Kausi alkaa lauantaina - vastassa Welhot Kuopiosta

SaiPa Salibandyn naisten edustusjoukkueen kausi F-Liigan lohko B:ssä starttaa lauantaina klo 18 Lappeenrannan urheilutalolta. Vastaan asettuu viime kaudella tasaisia vääntöjä tarjoillut Welhot.

Welhot kohdattiin viime kaudella kolmeen otteeseen ja SaiPalle kirjattiin näistä peleistä myös kolme voittoa. Helpolla ne eivät kuitenkaan tulleet, sillä 2/3 pelistä päättyi maalin eroon. Ja odotukset ovat, että näistä peleistä tulee yhtä tasaisia.

Uusi sarjajärjestelmä kaudelle 2023-2024


Tulevalla kaudella lohko B:ssä on muutama eri tavoite. Sarjajärjestelmämuutoksen myötä kaudelle 2022-2023 F-liiga muuttuu yhdeksi 12 joukkueen sarjaksi. Lohko A:n kaikki joukkueet ovat jo tässä vaiheessa varmistaneet paikkansa F-liigassa. Neljää joukkuetta haetaan B-lohkon puolelta. Sijoittumalla runkosarjassa sijoille 1-3 saa paikan F-liigasta. Sijalla 4 ja 5 olevat joukkueet karsivat siitä viimeisestä paikasta.

Runkosarjan kaksi parasta pääsee kuitenkin vielä Playoffs -karsintoihin. Playoffs -karsinnassa A-lohkon 7. ja 8. sijoittuneet joukkueet karsivat B-lohkon 1. ja 2. sijoittuneiden joukkueiden kanssa kahdesta viimeisestä paikasta playoffseihin. Otteluparit ovat (paras kolmesta, kotietu ensin mainitulla):

A-lohkon 7. – B-lohkon 2.
B-lohkon 1. – A-lohkon 8.

Naisten joukkue kaudelle 2022-2023



Naisten joukkue ei kokenut kesällä suuria muutoksia pelaajaliikenteen muodossa. Lähtijöitä olivat Noora Heikkilä, Sara Virtala ja Hertta Härkönen. Tulijoina puolestaan Anna-Sofia Lassila, Hanna Kiljunen ja Ella Kettunen, josta uutisoimme aiemmin. Tämän kolmikon lisäksi joukkuetta täydentävät omista junioreista nostetut Elsa Holopainen ja Tuuli Viuhko. Pelicans SB:n kahdelle junioripelaajalle Bea Taipaleelle ja Jenni Leppäselle myönnettiin rinnakkaisedustusoikeudet, joten he ovat käytettävissä myös F-Liigan otteluissa.


Tanja Röyskö (MV)

Miia Maaranen (MV)

Essi Räsänen (MV)

Kati Kütisaar

Moona Poskiparta 

Miisa Turunen

Saimi Asikainen

Siiri Tuutti

Charlotta Seppäläinen 

Saana Luostarinen

Anna-Sofia Lassila

Saana Karilahti

Ella Kettunen

Petra Mussalo

Jonna Kelaranta 

Jenni Saalasti 

Maiju Turunen

Veera Lokka

Elina Suutari 

Elsa Holopainen

Juuli Hakkarainen

Aino Partinen 

Jenni Leppänen

Bea Taipale

Tuuli Viuhko