5.8.2021 09:57
Naiset Edustus

Maalivahtikolmikko selvillä - Maaranen, Röyskö ja Räsänen vartioimaan maalia

SaiPa Salibandyn naisten edustus on tehnyt pelaajasopimukset kolmen maalivahdin kanssa. He ovat jo viime kaudelta tuttu Miia Maaranen, sekä uudet tulokkaat edustusjoukkueeseen, Tanja Röyskö ja Essi Räsänen.

Miia Maaranen oli viime kaudella SaiPa SB:n avainpelaajia ja yksi koko B-lohkon parhaimmista maalivahdeista. Maaranen sai torjuntavastuun 12 runkosarjaottelussa ja torjuntaprosentti oli komea 85,34%. Pudotuspelikarsinnoissa Maaranen sai vastuun jokaisessa ottelussa ja torjui prosentilla 84,07%. Päätös SaiPaan jäämisestä oli Maarasen omin sanoin aika helpohko: ”Huikee, yhtenäinen ja motivoitunut porukka ja kaikki taustat sen takana. Loppujen lopuksi päätös jäädä oli helppo.” Minkälaisin fiiliksin tulevaan kauteen lähtee Maaranen? Näin pelaaja itse vastasi: ”Jännittynein ja odottavin fiiliksin. Viime kaudella pärjäsimme hyvin, joten olemme luultavasti haluttu päänahka ihan jokaiselle joukkueelle tässä sarjassa.” Tulevan kauden tavoitteita Maaranen kuvailee seuraavasti: ”Päätavoitteena on pelata omalla parhaimmalla tasolla ja sitä myötä auttaa joukkue menestymään.” Maalivahtivalmentaja Juho Meuronen kuvailee Maarasta seuraavin sanoin: ”Varmasti oman ikäluokkansa yksi parhaista maalivahdeista koko valtakunnassa. Kehitys ollut tasaisen hyvää enkä näe mitään syytä, miksei jatkuisi samanlaisena myös tulevaisuudessa. Omaa kaikki ne ominaisuudet, mitä huippumaalivahti tarvitsee.”

Tanja Röyskö siirtyy keltamustiin uutena kasvona. Kyseessä on kuitenkin jo melko kokenut maalivahti, joka on päässyt liigapeleissäkin maalia vartioimaan. Kaudella 2015-2016 Röyskö oli maalivahtina Joutsenon Katajan riveissä. Millä fiiliksiin ensimmäiseen kauteen SaiPassa lähtee Röyskö? ”Hyvillä fiiliksillä ja odottava on tunnelma. Pari kautta taukoa pelaamisesta ja iso kaipuu ollut joukkueen kanssa tekemiseen”, kommentoi hän. ”Soikkeli on tuttu kataja- ja voima-ajoilta, ja Tonin kanssa käytiin keskustelua jo ennen viime kauden alkua pelaamisesta, mutta silloin ei vielä saanut sovitettua muita kuvioita pelaamisen kanssa. SaiPassa on myös itselle tuttuja pelaajia jo entuudestaan, joka helpotti päätöstä entisestään”, kertaa Röyskö syitä siihen, miksi SaiPa valikoitui uudeksi seuraksi. Näin Röyskö kuvailee tavoitteita tulevalle kaudelle: ”Itselle on tosi iso juttu, että ensimmäistä kertaa tulee saamaan kunnon mv-valmennusta, joten tavoite on, että oma tekninen suorittaminen paranee kauden aikana. Ja aina, kun tolppien väliin mennään, niin pyritään olemaan voittava maalivahti”. Näin Meuronen kuvailee Röysköä: ”Ykkösmaalivahti Joutsenon Katajan liiganousun takana viiden vuoden takaa. Röyskö voi olla monelle hieman tuntemattomampi tapaus, mutta omaa pitkän historia lajin parissa ja on osoittanut kykynsä voittaa. Häntä on koitettu saada mukaan jo aikaisemminkin ja on hienoa, että Tanja tarttui viimein haasteeseen. Täydentää maalivahtikolmikon loistavasti.”

SaiPan junioreista edustuksen mukaan nousee Essi Räsänen. Menneellä kaudella Räsänen pelasi C-tyttöjen SM-sarjaa. Minkälaisin fiiliksin tulevaa kautta kohti? Näin hän itse vastasi: ”Hyvällä fiiliksellä ensi kautta kohti. Innolla odotan, että mitä kaikkea ensi kaudella on antaa!” Henkilökohtaiset tavoitteet ovat Räsäsellä selkeät: ”Omana tavoitteena ensi kaudella on haastaa itseäni mahdollisimman paljon ja kehittyä pelinlukemisessa sekä ohjauksessa. Tietysti kehittyminen lajin kaikilla muillakin osa alueilla on aina tavoitteena.” ”Essi on NST:n ja nykyisen SaiPan omia kasvatteja ja on ottanut askelten sijaan loikkia eteenpäin etenkin viimeisen parin vuoden aikana. Pääasiallinen pelipaikka junioreissa, mutta myös liigajoukkueen mukana tarvittaessa”, kuvailee maalivahtivalmentaja Meuronen.

SaiPa SB:n naisten edustusjoukkueen pelaajatilanne:

Miisa Turunen
Hertta Härkönen
Elina Suutari
Aino Partinen
Juuli Hakkarainen
Liisa Laapio
Jenni Saalasti
Saana Karilahti
Petra Mussalo
Saimi Asikainen
Siiri Tuutti
Veera Lokka
Eevi Lokka
Miia Maaranen (MV)
Tanja Röyskö (MV)
Essi Räsänen (MV)