18.1.2021 20:22
Naiset Edustus

Naiset varmistivat paikan kevään pudotuspelikarsinnoissa

SaiPa Salibandyn naisten joukkue varmisti sunnuntain jatkoaikavoitolla ÅIF:sta, että pelit jatkuvat runkosarjan jälkeen pudotuspelikarsinnoissa. SaiPa on tällä hetkellä lohko B:n kärjessä. Lohkosta kaksi joukkuetta pääsee pelaamaan pudotuspelikarsintoja. Ero kolmantena olevaan ÅIF:n on 8 pistettä, mutta ÅIF:lla on enää kaksi peli pelaamatta, kun taas SaiPalla on vielä neljä peliä.

Naisten joukkueen selkeänä tavoitteena oli saavuttaa paikka pudotuspelikarsinnoissa ja se on nyt saavutettu. Joukkueen päävalmentajalla Toni Soikkelilla on selkeä uusi tavoite joukkueelle: ”Voittaa lohko ja saada näin ollen kotietu”. Joukkue kuitenkin odottaa jo kevään pelejä: "Tosi hyvä fiilis joukkueessa, kaikki tehny koko kauden ajan hienosti töitä sen eteen ja nyt se palkitaan. Katseet kuitenkin suunnattava jo eteen päin, koska on iso merkitys lähdetäänkö karsintoihin B- lohkon sijalta 1 vai 2", kertoo Silva Jääskeläinen.

SaiPalla on jäljellä vielä muutamia otteluita, ja vaikka paikka onkin varmistettu, eivät jäljellä olevat ottelut ole ollenkaan läpihuutojuttuja. Sen lisäksi, että joukkue haluaa olla lohkon kärjessä ja näin ollen saada kotiedun pudotuspelikarsintoihin, löytää joukkue merkityksen lopuille runkosarjaotteluille: “Lopuilla otteluilla on tärkeä merkitys, että saadaan hiottua pelikuviot ja kentät parhaaseen iskuun karsintoja varten. Myös B- lohkon voitto ratkeaa viimeisissä peleissä, joten sillä asenteella mennään että kaikki pitää voittaa”, painottaa Jääskeläinen.

Seuraava peli on tulevana lauantaina 23.1 kello 15, kun Pirkkalan Pirkat saapuu Lappeenrannan urheilutalolle. Kyseessä on kärkikamppailu ja erittäin merkityksellinen sarjataulukon kannalta, kun joukkueiden välillä eroa kaksi pistettä. SaiPa on kuitenkin pelannut ottelun vähemmän. Silva Jääskeläinen odottaakin ottelua innolla: "Odotan hyvätasoista ja tiukkaa ottelua, jossa Pirkat laittaa meidät koville. Molemmilla joukkueilla on pelissä panosta, joten kaikki varmasti pistää parastaan kentällä. Molemmilla joukkueilla on taitavia maalintekijöitä, joten hienoja maaleja on varmasti myös luvassa”. Viime sunnuntaina SaiPa vieraili Sipoossa ÅIF:n vieraana ja tuliaisena oli kaksi pistettä jatkoaikavoitolla. “Vaikka nyt eri vastustaja niin, ainahan pistemenetys jää hampaankoloon, joten lähetään hakemaan Pirkkoja vastaan täydet 3 pistettä”, Jääskeläinen pohtii.

Näillä eväin joukkue lähtee kohti viimeisiä otteluita. SaiPa vastaan Pirkat tulevana lauantaina kello 15. Otteluun ei oteta yleisöä, mutta virittäydy mukaan Ruutu+:ssan kautta!

Kuva ja juttu: Essi Kultanen